Häämatka Kreikan saaristoon 2005, Amorgos

Kihlaus on lupaus avioliitosta ja niin mekin vahvistimme liittomme elokuun lopussa 2005 Lohjan maistraatissa. Naistuomari lateli saman litanian kuin kaikille muillekin hääpareille. Vähän meitä huvitti puhe perheen perustamisesta, kun todistajien joukossa oli myös kaksi hiljattain syntynyttä lastenlastamme. Kotona kilautimme kuoharit pienen vierasjoukon kanssa, ennen kuin ajoimme Vantaalle. Kippistelimme Hannun isän kanssa ja lähdimme lentokentälle.

Kos, kissojen saari

Laskeuduimme vähän kahdeksan jälkeen Kosille. Ilta oli jo pimennyt, ilma oli hiostavan kuuma. Otimme taksin keskustan ulkopuolella sijaitsevaan Hotel Annetaan. Lähdimme kävelemään keskustaan ja haimme etukäteen varaamamme lauttaliput Amorgokselle Blue Star Ferriesin toimistosta. Jäimme syömään pieneen ukkokuppilaan. Iltaouzot joimme omalla parvekkeella ja menimme petiin puolenyön jälkeen.

Hotelliaamiaisen jälkeen pakkasimme rinkat ja lähdimme satamaan odottamaan autolauttaa. Varasimme paikat aurinkoiselta yläkannelta. Kolmen tunnin matkan aikana onnistuin polttamaan itseni lahjakkaasti huolimatta pohjarusketuksesta ja aamuisesta rasvauksesta.

Amorgos

Kun saavuimme Katapolaan, laivasta jäi pois vain muutama rinkkareissaaja, majoituksen tarjoajia sen sijaan oli vastassa parikymmentä. Pension Big Bluen tyttö ilmoitti huonehinnaksi 20–30€ varustuksesta riippuen. Lähdimme hänen mukaansa nousemaan rappuja ylös satamasta kirkolle päin. Saimme 100€/5 vrk huoneen omalla kylppärillä, keittomahdollisuudella ja patiolla, josta oli kaunis näköala alapuolella olevaan Katapolan lahteen. Käytössämme oli myös yhteinen, iso terassi.

Jätimme tavarat huoneeseen ja palasimme satamakadulle lounaalle ja ostoksille. Sen jälkeen kaipasimme jo suihkuun; iho oli tahmainen meri-ilmasta ja nokinen laivan kannella istumisesta. Nautimme patiolla metaxakahvit ja suunnittelimme Amorgos-päivien viettoa. Ihailimme pimenevässä illassa lahden ympärillä syttyviä valoja ja laskeuduimme rantakadulle. Kävelimme lahden ympäri, mutta palasimme ”omalle puolelle”. Haimme girospitat ja palasimme patiollemme istuskelemaan loppuillaksi.

Oli hienoa olla taas Kreikassa ja varsinkin näin mukavan tuntuisella saarella! Alhaalla kohisi meri ja ympärillä tuoksui jasmiini. Oli leppeän lämmintä ja tuuli oli tyyntynyt. Asuimme erittäin hiljaisessa paikassa, johtuen siitä, että pensionaattiin pääsee vain rappuja pitkin.

Hora

Aamulla kyselimme bussia Horaan. Se lähtisi vasta 1½ tunnin kuluttua ja päätimme kävellä noin kuuden kilometrin matkan. Tie oli silkkaa ylämäkeä, onneksi raikas tuuli virkisti vuoristossa. Aurinko oli jo korkealla, joten varjoisia paikkoja oli vähän. Saavuimme Horaan samaan aikaan bussin kanssa. Hora, Amorgoksen pääkaupunki on todella kaunis! Kapeita kujia, valkoisiksi kalkittuja taloja, kirkkoja, aukioita, pieniä tavernoja ja kahviloita. Siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta tarkoituksemme oli käydä myös Panagia Hozoviotissan luostarissa, joten patikkamatkamme jatkui. Pari kilometriä kuljettuamme saavuimme luostarin alapuolella olevalle parkkipaikalle. Luostari on rakennettu kallioseinämään, 300 metriä merenpinnan yläpuolelle. Aioin juuri vaihtaa vaatteet, kun Hannu luki portilta ääneen luostarin aukioloajat. Luostari oli juuri sulkeutunut, onneksi bussi Katapolaan oli hetken kuluttua lähdössä, joten säästyimme kävelymatkalta. Katapolaan saavuttuamme kävimme leipomossa ja marketissa. Veimme ostokset kämpille ja menimme uimaan. Pikkutirsojen jälkeen nautimme aperitiivit ulkona ja menimme Taverna Mouragioon. Tilasimme dolmadekset, paikallista juustoa, lammasta, miekkakalaa ja puolikkaan retsinan. LP:n kehuma taverna näytti kyllä olevan kovasti suosiossa, mutta ei ollut muita tavernoja kummempi. Dolmadekset olivat purkkitavaraa, juusto täysin mautonta eikä listalla olevia ruokia ollut montaakaan saatavilla.

Yöunta häiritsivät ulkona mouruavat kissat. Koska leipomosta sai tummaa leipää vasta kymmeneltä, emme pitäneet mitään kiirettä. Leipomoreissulla Hannu kyseli mopovuokria ja aamiaisen jälkeen kävimme vuokraamassa 80cc skootterin kahdeksi päiväksi. Päätimme olla ahnehtimatta liikaa kerralla ja lähdimme tutkimaan saaren länsiosia. Tankkasimme ja ajoimme suoraan Hozoviotissan luostarille. Vaihdoimme parkkipaikalla vaatteet ja kipusimme raput ylös. Matkan varrella eräs pariisilaisneito otti meistä viralliset ”hääkuvat”. Luostari sijaitsee ainutlaatuisessa paikassa, vuorenrinteessä johon ei näy kuin mereltä tai aivan sen alapuolelta. Kävimme luostarin kirkossa ihailemassa ikoneja. Kavuttuamme kapeita portaita ylimpään kerrokseen meille tarjottiin lukumia, yrttilikööriä (maistui piparitaikinalta) ja lasilliset vettä virkistykseksi.

Matkamme jatkui Vroutsiin. Olimme lukeneet lehdestä, että siellä vietettäisiin Johannes Kastajan päivää. Katapolassa kukaan ei tiennyt juhlasta yhtään mitään, eikä Vroutsissakaan ollut kuin pari siestan hiljentämää kujasta, joten jatkoimme Arkesinen kylään. Sielläkin vain tuuli suhisi hiljaisilla kyläteillä, löysimme sentään yhden auki olevan tavernan johon pysähdyimme oluelle. Ajoimme vielä hetken matkaa eteenpäin. Pikkukylien ihmiset tervehtivät ystävällisesti ja vilkuttivat iloisesti kun ajoimme ohi. Tie kapeni ja huononi, joten käännyimme takaisinpäin, alkoi olla jo nälkäkin. Olisi kannattanut jatkaa vielä pari kilometriä eteenpäin; sieltä olisi löytynyt laivanhylky, josta Hannu seuraavana päivänä kyseli mopovuokraamon pitäjältä.

Poikkesimme Agia Anna Beachille, jonka niemenkärkeen näkyy Hozoviotissa. Rannalla on filmattu elokuva ”The Big Blue”. Siitä jurrutimme ylös Horaan. Sokkeloisten kujien labyrintistä löytyi pieni, parin tädin pitämä taverna johon jäimme lounaalle.

Illalla menimme syömään Corner Tavernaan. Satamakadulla oli tuulista, joten tarjoilija veti muovista tehdyn seinämän tuulensuojaksi. Lakkipäinen isäntä kehui mustekalaansa, eikä turhaan kehunutkaan. Majoneesilla vuoratut chefin- ja tonnikalasalaatit eivät nekään olleet hullumpia.

Seuraavana aamuna pakkasimme kameran ja uimakamppeet reppuun ja suuntasimme skootterin kohti Egialia. Ylhäällä vuoristossa liikennemerkit varoittelivat sumusta, meidän ajopäivämme sattuivat olemaan kirkkaita ja lähes pilvettömiä. Kävimme vilkaisemassa Pavlos Beachin, joka ylhäältä katsoen näytti houkuttelevalta hiekkasärkältä. Tosiasiassa se on pikkukiviranta, jolle tehdään myös veneretkiä Katapolasta. Jalkauduimme Potamoksen kylän alapuolella. Itse kylään nousimme rappuja pitkin. Potamos on paikallisten asuttama pieni viehättävä kylä. Seuraavaksi parkkeerasimme Langadaan. Tässäkin sokkeloisessa kylässä kuljetaan rappuja pitkin. Kolmas samanmoinen kaunis vuoristokylä on Tholaria, jonka kirkon kupeesta löytyy useita tavernoja, kahviloita ja majapaikkoja.

Säästimme lounastauon Egialiin. Ennen matkaa olimme harkinneet jakaa Amorgoksen päivät Katapolan ja Egialin välillä, kun emme oikein osanneet etukäteen päättää kumpaan asettuisimme. Päädyimme kuitenkin Katapolaan parempien lauttayhteyksien takia. Nyt olimme tyytyväisiä valintaamme, sillä Egiali taitaa olla enemmänkin nuorison suosiossa camping-alueen ja hienon hiekkarannan ansiosta. Meille sopii rauhallisempi, paikallisten asuttama Katapola. Kävelimme rantapromenadin ja päätimme jättää uimisen kotikylään. Ajoimme takaisin Katapolaan, palautimme skootterin ja pulahdimme mereen. Vesi oli märkää mutta lämmintä, eipä juuri virkistänyt. Patiolla kahvitellessamme mietin, että aivan taatusti tulen ikävöimään tätäkin saarta, tätäkin maisemaa.

Viimeisenä Amorgos-päivänä patikoimme ohi kotikirkkomme kohti yläpuolellamme siintävää antiikin kaupunkia Minoaa. Otimme huipulla valokuvia ja laskettelimme alas ohi oliivi- ja viinitarhojen Katapolan lahden toiselle puolelle. Tutkimme kylän kujat ja kävimme hautausmaalla. Vatsanahkani oli vesikelloilla tulomatkan palamisen jäljiltä, joten jätimme uimisen väliin tältä päivältä ja nousimme kämpille suihkuun ja lounaalle.

Maksoimme majoituksen ja otimme viimeiset terassikuvat. Saimme ostettua lauttaliput Koufonissille. Samalla varmistimme jatkoyhteyden Koufonissilta Naxokselle. Ihmeellistä, jo kolmas aikataulu joka pitää kutinsa! Auringon laskiessa istuimme syömään Taverna Akriin. Pimeässä illassa palasimme viimeistä kertaa pensionaattiimme. Ilma oli niin kosteanlämmin (suolamme kasaantui purkkiin, eikä tullut ulos ennen kuin seuraavalla saarella), että päätimme jättää pakkaamisen aamuun, vaikka lautta lähteekin jo puoli seitsemältä. Mieli oli haikea, silti täynnä odotusta. Aamulla, puolen tunnin lauttamatkan jälkeen, meitä odottaa taas uusi saari ja uusi majapaikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *