Avainsana-arkisto: saarihyppely

Häämatka Kreikan saaristoon 2005, Leros ja Kosin kautta kotiin

Laiva kävi Naxoksella ja Astipalealla. Kalymnokselle saavuimme puoli kuuden aikaan. Haimme leipomosta piiraat ja kaakaon ja menimme kahvilatuoleille istumaan. Pothia nukkui vielä, aurinko nousi taivaanrannalle ja muutamia matkaajia käveli satamaan, jossa Nissos Kalymnos jo odotteli lähteäkseen seitsemältä. Kävin ostamassa liput klo 8.40 kantosiipialukselle Lerokselle. Kahvilat aukaisivat ovensa, menimme yhden terassille kuluttamaan aikaa ja joimme reissun parhaat nessit. Ihmisiä alkoi olla liikkeellä, aurinko lämmitti ja kirkonkellot soivat. Ihan mukava kaupunki, näin aamun rauhallisina hetkinä.

Kantosiipialus lähti ajallaan, matka Agia Marinaan kesti kolme varttia. Tapasimme satamassa sattumalta Katerinan, Dimitrin tyttären. Kymmeneltä olimme jo majoittuneet Vangelis Studioon, samaiseen kulmahuoneeseen kuin kolme vuotta sitten. Hannu tosin oli puhelimessa esittänyt toivomuksen, että saisimme huoneen Kastron puolelta, mutta ne olivat ilmeisesti varattuina. Kulman ansiosta meillä oli kaksi ikkunaa joten tuuletus toimi, lisäksi talon takaosassa on aivan oma rauhansa. Olimme jo ehtineet matkan varrella tottua hyvin varustettuihin studiohuoneisiin ja kunnon kylppäreihin, tämä oli taas mallia ”kaikki kastuu kun käyt suihkussa”. Näköala terassilta alas Pandelinlahteen oli yhtä sykähdyttävä kuin ennenkin. Kävimme marketissa ja leipomossa. Vesipullojen rahtaaminen alkoi; Leroksen hanavesi on suolaista. Kävelimme pienvenesataman ympäri ja menimme uimaan, meidän lisäksemme rannalla oli vain kaksi pariskuntaa. Vesi oli kylmempää kuin muilla käymillämme saarilla. Vangelis kertoi veden kylmyyden johtuvan saaren omista lähteistä.

Parin tunnin päivätorkut tekivät terää valvotun yön jälkeen. Hannun vatsa heitti taas volttia, minä otin oman kahvini mukaan terassille, josta voi ihailla näköalaa Kastroon ja rannalle. Tuntui ihanan kotoisalta. Vangelis kävi kertomassa, että illalla Pandelissa vietetään giortia, koko kylän yhteistä juhlaa, jossa tarjolla on grillattua kalaa, viiniä, musiikkia ja tanssia. Se ratkaisi tämän illan ohjelman ja Hannu soitti Dimitrille, joka kutsui meidät seuraavana iltana tavernaansa. ”Mitä? Miksi olette Pandelissa? Olisitte soittaneet kun saavuitte Lerokselle, olisitte tulleet meidän kotiimme!” Saimme seuraksemme pienen Kaneli-kissan, jota isäntäväki ruokkii, kuten kahta muutakin pikkukissaa. Siitä tuli heti kaverimme, joka kävi usein ovellamme miukumassa.

Kävelimme Platanokseen ja Agia Marinaan, matkalla tapasimme Zanniksen, joka kertoi myös tulevansa illalla giortiin. Otimme aperitiivit terassilla naapureiden kanssa. Vangelis oli aikoinaan töissä Norjassa, siksipä Vangelis Studios onkin nimenomaan norjalaisten suosiossa. Tällä hetkellä asukkaina olivat vanhempi rouva Norjasta ja pariskunta Tanskasta. Tanskalaiset olivat olleet Leroksella ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten, tällä kerralla he olivat kolmen viikon reissulla ja siirtyivät saarelta toiselle pääosin lentäen.

Pandelin kadut olivat pullollaan väkeä, kaikki lähiseudun asukkaat olivat saapuneet juhlimaan. Pitkiä pöytiä ja tuoleja oli kannettu pienelle aukiolle, jossa bändi soitti (sama bändi, jonka cd:n Dimitris poltti meille pari vuotta sitten ja jota usein kotona kuuntelemme Kreikan ikäväämme). Yleisölle oli jätetty tilaa tanssia. Kaloja halstrattiin sivummalla, niitä sai lautasellisen jonottamalla, samoin viiniä. Siinä tuli hoidettua alkuruoka, syömään menimme Drosiaan. Jannis kertoi kesästä; taverna oli ollut joka ilta täynnä heinä- ja elokuussa. Ilmankos hän pysyy hoikkana kun yksin juoksuttaa ruoka-annoksia keittiön ja asiakkaiden väliä. Vanhin tytär sentään oli isän pikkuapulaisena, vaimo huhki keittiössä ja äiti näkyi seurustelevan naapuripöydässä. Pandelin juhlat jatkuivat puoleenyöhön, siihen aikaan mekin kotiuduimme kämpille.

Viiden aikaan luulin, että joku yksinäinen musikantti vielä soitteli Pandelin rannalla, mutta se olikin kukko. Ilmeisen musikaalisia nämä paikalliset kiekujat! Leroksella ei ilmeisesti olla ihan niin uskonnollisia kuin Naxoksella, jossa naapurikirkon kellonsoitto herätti meidät varhain sunnuntaiaamuna. Jostain Platanoksen rinteen kirkosta kuului kahdeksan aikaan melodinen soitto, jota kuunteli ihan mielellään pikkuhiljaa heräillessään.

Päivän lenkin hoidimme kävelemällä Lakkiin ja takaisin. Lakki on italialaisten suuruudenhulluudessaan rakentama ruma satamakaupunki. Sodan jäljiltä on useita isoja rauniotaloja. Ihmettelen, miksi kukaan purjeveneilijä haluaisi yöpyä siellä, kun esim. Pandeli on aivan mutkan takana. Kävelylenkin jälkeen menimme uimaan. Pihalla saimme seuraksemme Kanelin, joka välillä leikki trekkarieni nauhojen kanssa, välillä seurusteli Hannun kanssa ja sitten taas nukahti kynnysmatollemme, pieni kun oli.

Päätimme jättää Lipsin tällä kerralla väliin ja viettää lokoisat Leroksen päivät ennen loman loppua. Neljältä lähdimme kävelemään kohti Kamaraa. Alindanlahdessa, Krithonin kylässä kävimme katsomassa hautausmaata, jonne on haudattu II-maailmansodassa Leroksella kaatunutta 179 ulkolaista sotilasta.

Oli vielä hiostavan kuuma vaikka kävelimme pitkin rantatietä. Kaiken lisäksi Dimitrin tavernassa ei ollut ketään. Hetken kuluttua Dimitrin vaimo Vasso saapui ja hän soitti Dimitrin paikalle. Pizzeria oli viime vuodesta muuttunut grilliravintolaksi. Illan aikana tuli vaihdettua kuulumiset, katsottua kuvia ja syötyä vaikka mitä herkkuja. Näytimme Göran Schildtin kirjasta ”Dianan saari” vanhat valokuvat, joista Dimitris tunnisti monet, nyt jo kuolleet kyläläiset. Ainoastaan kirjassa nimellä Caliban mainittu mies on hengissä ja pitää tupakkakioskia Platanoksessa. Tapasimme taas Kriston, Dimitrin parhaan kaverin, joka lähti pian eväät mukanaan kotiinsa. Kriston tarina on hyvin surullinen ja mies on varmasti nuorempi kuin takkuisista hiuksista ja harmaasta parrasta voisi päätellä. Koko hänen perheensä; vaimo, poika ja tytär, ovat kuolleet varsin nuorina syöpään.

Dimitris heitti meidät autollaan takaisin Pandeliin. Kuvittelimme tuntevamme seudun hyvinkin, mutta tulimme alas sellaista näköalatietä, jota emme olleet vielä kulkeneet. Pimeässä illassa Gournan lahden valaisi kuunsilta kauniisti. Ylhäältä mäeltä näkyi toisaalla Alindanlahti ja toisella puolella upeasti valaistu Kastro. Dimitrin puheista ja äänensävystä paistoi ylpeys Lerosta, sen rantoja, kyliä ja kauneutta kohtaan.

Aamupäivällä kävelimme ylös pitkin samaa tietä, jota illalla tulimme Dimitrin kyydissä alas Pandeliin. Poikkesimme tieltä rinteessä olevalle hautausmaalle. Ylitimme mäen ja laskeuduimme saaren toiselle puolelle. Olut ei tuntunut vielä ansaitulta, joten kävelimme rappuja pitkin ylös Kastrolle. Sulkemisaika oli juuri käsillä, mutta linnoitusta pääsi katsomaan ilman esteitä. Ainoastaan Panagia-kirkko oli suljettuna. Oli yhtä kuuma kuin edellispäivinäkin, 1½ litraa mukana ollutta vettä riitti juuri ja juuri. Platanoksessa istuimme Mihaliksen kahvilaan oluille ja mainioille girospitoille. Kafeniossa istuessamme rupattelimme englantilaisen toimittajan kanssa. Kuullessaan, että olemme Suomesta, hän kertoi yrittäneensä löytää ”Dianan saaren” englanninnosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kirja oli ilmiselvästi miehelle tuttu, niin paljon hän tiesi siitä kertoa. Vasso käväisi autollaan Platanoksessa ja pysähtyi pöytämme kohdalle vaihtamaan tervehdykset.

Marketit sulkivat ovensa ja me pulahdimme virkistävään mereen Pandelin rannalla. Leroksen rannat (Pandeli, Gourna, Alinda jne.) ovat kaikki suojaisissa lahdenpoukamissa, joihin eivät tuulet osu. Ilmankos saaren pienvenesatamat ovatkin veneilijöiden suosiossa.

Iltapäiväsiestaa vietimme terassilla kirjoitellen ja lukien. Vastapäisen rinteen valkoisiksi kalkitut talot suorastaan häikäisivät silmiä auringonpaisteessa. Illan ”viiletessä” (+26) oli mukava seurata varjojen syvenevän ja kipuavan yhä korkeammalle pitkin Pandelin Kastron puoleista rinnettä. Purjeveneitä saapui sataman suojaan. Terassilla saimme aperitiiviseuraksi Vangeliksen ja tanskalaispariskunnan. Söimme illallisen Drosiassa ja lähtiessämme jätimme Janniksen tyttärelle pussin Muumi-tikkareita huomisen synttärin vuoksi.

Aamiaisen kuittasimme leipomon lämpimillä piirailla. Merivesi virkisti taas ihanasti, mutta meillä ei ollut liikoja aikoja liottaa itseämme vedessä, sillä olimme menossa Dimitrin ja Vasson kotiin kyläilemään. Dimitris ja Kristo hakivat meidät sovittuna aikana, Marian koulupäivä oli juuri päättynyt ja poimimme hänet kyytiin Agia Marinasta. Vasso oli jo pannut pötyä pöytään, mutta Dimitris halusi ensin esitellä talonsa, jossa oli terassit kahdessa kerroksessa. Viereisessä talossa asuu Dimitrin sisko ja alakerrassa hänen vanhempansa. Perheeseen kuuluvat myös Popis-koira ja ainakin pari kissaa. Kamarassa heillä on oma kaivo, joten kaikkiin taloihin tulee makea, juomakelpoinen vesi. Dimitris kehui muutenkin Kamaraa saaren viljavimmaksi ja tuottoisimmaksi alueeksi, jossa kaikki on paremmin kuin muualla.

Seuraamme liittyi skotlantilais-englantilainen pariskunta Jimmy ja Suzan, jotka asuvat omaa taloaan Parthenissa. Myös Dimitrin sisko tuli syömään lopetettuaan työpäivänsä leipomossa. Vasso kantoi lisää ruokia pöytään ja viiniä riitti! Dimitris puhui todellisista ystävistä ja ”ystävistä”, jotka tilaisuuden tullen puukottavat selkään tavalla tai toisella. Meille kerrottiin myös, että Leroksella toimii kuuden perheen ”mafia”, joka vaikuttaa monella tavalla asioiden sujumiseen. Raha puhuu täälläkin.

Illan jo hämärtyessä vihjailimme kotiinlähdöstä. Hannu ja Dimitris lauloivat viimeiset laulunsa, otin viimeiset kuvat ja Vasso lähti Marian kanssa viemään meitä Pandeliin. Uikkarit päälle ja uimaan! Tavernoissa turistit ja kylänväki istuivat ruokailemassa, meillä oli jo vatsat pulleina. Hyvästelimme vielä rannassa Janniksen ja tapasimme myös Anastaksen, toisen niistä vanhoista ukoista, joiden seurassa vietimme vuosia sitten ikimuistoisia iltoja Dimitrin kafeniossa. Viimeinen ilta Leroksella, viimeistä kertaa saimme ihailla valaistua Kastroa.

Aamiaiseksi kahvit ja jogurtit, sitten uimaan. Suihkut, rinkkojen pakkaaminen ja lähtöouzot pihalla. Lounaaksi nautimme Mihaliksen pitat Platanoksessa. Leroksella asuu ja lomailee brittiyhteisö, jonka tapaamispaikka Mihaliksen kafenio mitä ilmeisimmin on. Schildtin kirja kiersi monien käsien kautta, sen valokuvat kiinnostivat niin brittejä kuin paikallisiakin, pappia myöten. Englantilainen Barbara, joka on miehensä kanssa asunut jo kahdeksan vuotta Leroksella vuokratalossa, kertoi liikuttavia tarinoita saarella sijainneesta mielisairaalasta ja sen potilaista. Muutenkin hänellä tuntui olevan varsin konkreettinen käsitys leroslaisista ja kreikkalaisista yleensä, eikä hän yhtään ihmetellyt leroslaisten penseää suhtautumista Schildtin suorapuheisuuteen.

Ennen kuin lähdimme satamaan, näytimme kirjan kuvat Calibanille, joka kiikutti kirjan läheiseen toimistoon näytille. Vanha mies oli hyvin liikuttunut ja olisi halunnut ostaa kirjan meiltä, mutta kerroimme sen olevan kirjaston kappale. Lopunkaiken meinasi tulla kiire laivalle, niin paljon olisi riittänyt juttua leroslaisten kanssa.

Kos

Tasaisella kyydillä saavuimme Kalymnoksen kautta Kosin satamaan. Tartuimme ensimmäiseen majapaikkatarjoukseen. Poika pyysi Nitsa Apartmentsista 30€/yö, teimme vastatarjouksen 50€/2 vrk ja saimme kyydin Averof-kadun varrella sijaitsevaan studiohuoneeseen, keskelle paikallisasutusta, mutta lähelle rantaa. Ympyrä oli sulkeutunut, takana lähes kolme viikkoa ja kuusi saarta. Vielä pari päivää aikaa hikoilla helteessä, käydä uimassa ja hankkia tuliaisia. Tunnin torkkujen jälkeen kiersimme pitkin laitakatuja, etsien sopivaa tavernaa. Lopulta päädyimme molemmille ennestään tuttuun Village Tavernaan.

Korvatulpat auttoivat kohtuullisiin yöuniin. Lakaisukone, mopot, koirat ja kukot herättivät meidät aika ajoin. Tuliaistenosto odotti, joten aamiaisen jälkeen jalkauduimme kadulle. Kun lähdimme kämpiltä kävelemään rantaan päin, saimme oitis kimppuumme rantapetien, aamiaisen ym. tarjoajat. Ero edellisiin saariin oli kammottavan suuri. Vaikka etukäteen tiesimmekin Kosin olevan meille lähinnä pakkopullaa (lentojen takia), tuntui, että on pakko päästä jonnekin kauemmas tästä metelistä ja tyrkyttämisestä. Kävelimme pienvenesatamaan, siitä jatkoimme vankilan ohi, edelleen läpi uuden kerrostaloalueen Abavriin saakka. Kävimme pikaisesti Abavri Studion pihalla ottamassa kuvan tuosta lapsille aikoinaan niin tutuksi tulleesta hotellista. Mahtaako enää ollakaan Jorgon ja Elenin hoidossa? Lähellä oli Jaja Elenin market ja näin Jorgon siskon ohimennen, kun hän oli vanhemman väen kanssa tulossa hautajaisista. Kuka lienee kuollut?

Diagora-aukiolla mainostettiin 50 centin olutta ja sorruimme janoisina istumaan yhteen kahvilaan. Sellaista kuraa oli että meni hyvä jano hukkaan! Ja sitten shoppailemaan (jota kumpikin meistä inhoaa)! Minulla sentään oli jonkunlainen strategia ja löysinkin heti etsimäni tuliaiset. Hankimme marketista edullisen kevytlounaan; raikkaita hedelmiä ja mainiota Malamatina-retsinaa.

Kävimme pikaisesti läheisellä rannalla uimassa. Kaikkialla mainostettiin ilmaisia rantapetejä. Vesi oli huomattavasti sameampaa kuin aikaisemmilla saarilla. Uituamme palasimme kämpille suihkuun ja lounaalle hiostavan kuumalle parvekkeelle. Parin tunnin nokosten jälkeen aurinko jäi onneksi vastapäisen talon taakse.

Illallisen söimme Pizzeria Emiliassa, omistaja tarjosi vielä ouzot laskun kera. Etsimme tuliaismausteita, mutta joka paikassa oli tarjolla ainoastaan oreganoa. Jätimme lopuista ostoksista suoriutumisen viimeiseen päivään, jotenkin sekin on kulutettava, ja palasimme kämpille hyttysten syötäviksi.

Yöllä ukkosti ja salamoi jossain Turkin puolella. Hannu vietti osan yöstä istumalla parvekkeella, oli niin kuuma. Minä hikoilin lakanan alla hyttysiä paossa. Aamiaisen jälkeen teimme kulttuurikierroksen ja kuvasimme keskustan raunioita. Palasimme kämpille suihkuun ja pakkaamaan, huone oli luovutettava puoliltapäivin. Nitsa-rouva ilmoitti hinnaksi 20€ jos haluamme pitää huoneen iltaseitsemään saakka. Kiskurihinta siitä ilosta että kävisimme vielä kerran suihkussa ja vaihtaisimme vaatteet. Ei tullut diiliä.

Jätimme rinkat alakertaan emäntämme hoiviin, samalla pyysimme häntä varaamaan meille taksin lentokentälle. Seitsemän tuntia kulutettavana. Ukkospilvet nousivat uhkaavasti Kosin päälle, ukkonen jyrisi ja taivaalla salamoi, ei sentään satanut, mutta ilma oli hiostava. Keskustasta ylöspäin johtavien rappujen päästä löysimme mukavan kalatavernan. Ei ollut vielä nälkä, joten tyydyimme puolikkaaseen retsinaan. Äkillinen sadekuuro kiidätti meidät ja monet muut sisätiloihin, lähes keittiöön. Vettä tulvi kaduille rännien täydeltä, pelkäsimme jo juuttuvamme sisälle loppupäiväksi.

Sateen vähän hiljennyttyä kävelimme kotikadullemme ja jäimme syömään O Nikolas Tavernaan (Nick the fisherman). Aurinko alkoi paistaa ja vesilätäköt kuivuivat höyryten. Vielä kolme tuntia kulutettavana. Evdokia Tavernassa iltapäiväkahvit, satamassa viimeiset valokuvat ja videopätkät. Auringon painuessa yhä alemmas lekottelimme rantapeteillä. Kosin likainen kaupunginranta ei houkutellut iltauinnille.

Hyvästelimme Nitsan ja tämän iäkkäät vanhemmat. Tilattu taksi saapui ja matkalla lentokentälle meinasi kotimatkamme tyssätä. Loivassa mutkassa vastaantulevien kaistalta, aivan taksin keulan edestä, syöksyi renkaat ulvoen pikkuauto, joka ylitti tien kovaa vauhtia, kääntyi ilmassa ympäri ja putosi kymmenien metrien päähän pellolle katolleen. Kuskimme löi lossit kiinni ja hyppäsi ulos autosta katsomaan kuinka kävi. Ja minä perässä. Hetken kuluttua autosta autettiin ulos pöllähtänyt, mutta kaikesta päätellen vahingoittumaton (paikallinen) nuorimies. Ihme ja kumma; hän oli ollut turvavöissä, mikä luultavasti pelasti hänen henkensä. Ja onneksi hän oli liikkeellä yksin. Kuskimme siunaili, että oli sekunneista kiinni, ettemme osuneet pikkuauton kiitoradalle. Kiitteli vielä uuden Mersunsa ABS-jarruja ja omia refleksejään. Niin pienestä se on joskus kiinni!

Olimme kentällä ajoissa, matkanjärjestäjien ryhmät olivat paikalla vielä aikaisemmin; suurin osa oli jo mennyt läpi turvatarkastuksen, eipä meidän tarvinnut kauan jonotella. Lento lähti vähän myöhässä (joku matkustaja oli hukassa), Vantaalle laskeuduimme aikataulun mukaisesti.

Häämatka Kreikan saaristoon 2005, Paros

Saavuimme Parikiaan (Horaan) vähän ennen kolmea. Nikon serkku Mike oli meitä vastassa satamassa. Hyppäsimme hänen kyytiinsä ja lyhyellä automatkalla saimme nopean opastuksen Parikiasta ja Paroksesta yleensä. Studios Mike sijaitsee sataman toisella laidalla, lähellä kaikkea, pienen kadun varrella. 25€/yö saimme studiohuoneen tilavalla parvekkeella, näköala oli kattojen yli merelle. Mike lupasi tuulen tyyntyvän ja ilma tuntuikin entistä helteisemmältä. Sovimme kolmesta yöstä, lisämaksusta voimme pitää huoneen perjantaina yölaivan lähtöön saakka.

Lähdimme girospitoille ja esittelin Hannulle vanhakaupunkia. Siestan aikaan siellä oli rauhallista kulkea, kun kapeat kujat eivät olleet täynnä porukkaa, kuten iltaisin. Kävimme katsomassa myös (Miken mukaan) Kreikan vanhimman toiminnassa olevan luostarin ja Panagia Ekatontapilianin, bysanttilaisen ”sadan oven kirkon”.

Ostimme marketista aamiaistarpeita ja juotavaa jääkaappiin. Suihkut tuntuivat melko turhilta, sillä ilta-aurinko paistoi kuumasti tuulensuojaiselle parvekkeellemme kunnes painui vastapäisten talojen taakse. Metaxakahvien aikana suunnittelimme, miten vietämme seuraavat kolme päivää. Ehkä vuokraamme taas skootterin, saarella on useita pikkukyliä nähtäviksi, Naoussa hoitunee bussilla. Satamasta lähtee tiuhaan veneitä uimarannoille, samoin Antiparokselle. Seurasimme parvekkeella sataman laivaliikennettä. Blue Star Ferriesin iso autolautta rantautui ja ”Für Elise” soi taas korviimme, kun autoramppia avattiin. Illalla kiersimme vanhakaupunkia. Syömään päädyimme kuitenkin rantakadun varrella olevaan Spiros Tavernaan.

Parikian satamassa on varsin vilkas laivaliikenne. Aamulla siinä aloitettiin kalkin lastaaminen rahtilaivaan, meteli herätti meidätkin. Kävelylenkillä katsastimme Livadian rannan ja kiersimme koko kaupungin yläkautta. Kämpillä puimme uikkarit alle ja palasimme Livadiaan. Suojaisassa lahdenpoukamassa on hyvä hiekkaranta. Tilasimme rantakahvilasta puolikkaan viinin, samaan hintaan saimme varattua rantatuolit melkein vesirajasta.

Hannukin tykästyi Parokseen ja totesi sen olevan mukavampi kuin Naxos. Vanhakaupunki on kaunis ja sopivan pieni, rantoja löytyy kävely- ja venematkan päästä ja studiohuoneita on tarjolla runsaasti.

Kotikadullamme liikkui kolmijalkainen kissa. Tai olihan sillä kaikki neljä jalkaa tallella, mutta toinen etutassuista oli loukkaantunut eikä kissa käyttänyt sitä lainkaan liikkumiseen. Muuten se oli hyväkuntoisen näköinen, kuten muutkin Parikian katit, joten eiköhän siitäkin joku pidä huolen.

Menimme seitsemän bussilla Naoussaan. Aurinko oli juuri laskemassa ja pehmeä valo heijastui valkoisten talojen seinistä. Kujilla ja satamassa syttyivät putiikkien, kahviloiden ja tavernojen valot. Kävelimme hetken aikaa ennen kuin menimme Taverna Mouragioon syömään. Ennen kuin palasimme kymmenen bussilla Parikiaan, ehdimme vielä tehdä kävelykierroksen ja istahtaa kahville. Parikiassa osasimme jäädä pois kyydistä aivan kämppämme nurkilla. Oli hiljaista.

Hiljaista siihen asti, että kulmakunnan kaikki asukkaat lähtivät mopoillaan päivän töihin ja satamassa alkoi taas kalkin lastaus. Hannu halusi tarjota minulle mopopäivän ja vuokrasi 80cc Peugeotin, joka ei yrityksistä huolimatta käynnistynyt uudelleen kun pysähdyimme Agios Konstantinoksen luostarille. Ja taas soitettiin vuokraamoon! Tällä kerralla odotteluaika jäi puoleen tuntiin ja kävi niin kuin ounastelimmekin; setä polkaisi kerralla mopon käyntiin ja matkamme jatkui perhoslaaksoon. Perhosia oli vieri vieressä puiden rungoissa, muutaman näimme lentävänkin ja saimme ihailla niiden värikkyyttä. Kaskaiden siritys oli korviasärkevä (muilla saarilla niitä ei juuri kuullut, mutta Paros on Naxoksen lailla varsin vehreä saari ja varsinkin Parikiassa on useita puistikkoja). Jatkoimme Alikiin, jonka rantatavernassa tasasimme oluen. Päästyämme saaren toiselle puolelle tuuli ikävästi. Minulla oli taas mallia vastatuulessa niskaan tippuva kypärä. Kävimme monissa pikkukylissä (Drios, Lagaras, Piso Livadi), jotka eivät juuri toisistaan erottuneet. Olin etukäteen kuvitellut Piso Livadin isommaksi kaupungiksi, onhan se Paroksen toinen satama. Lounastauon pidimme Lefkesissä, joka on todella viehättävä vuoristokylä. Siestan hiljentämillä kujilla ei juuri muita näkynyt.

Kotimatkalla kävimme vielä kuvaamassa Naoussan iltapäiväauringon valossa. Parikiaan ajoimme Kamaresin kautta. Hannu totesi pitävänsä Paroksesta jopa siinä määrin, ettei pitäisi minään ihmeenä vaikka joskus palaisimme tänne takaisin. Ja onhan Paroksella paljon naapurisaaria, joilla emme ole vielä käyneet.

Menimme illalla syömään Regas Tavernaan, joka mainosti itseään kreikkalaisella live-musiikilla. Oli vielä hiljaista. Taas myytiin eioota, tilasimme zucchinipyörykät (parhaat tähän asti!), tzatzikia (tilliä, nam!), raskas ja rasvainen sienipiirakka (voitaikina, kermaa, juustoa, pekonia ja sieniä) ja local barley rusk – salaatti. Kymmeneltä paikalle tupsahti iso joukko kreikkalaista vanhempaa väkeä, olisiko ollut kyseessä jonkun synttärit tai sukujuhla? Bändikin aloitti soittamisen eikä pöllömpi bändi ollutkaan. Siinä jäi porukalta ruokailu kesken kun tädit pistivät jalalla koreasti. Hakivat minutkin mukaan ilonpitoon. Puolenyön aikaan luovutimme, maksoimme laskun ja kiitimme soittajia. Kävelimme vanhaan kaupunkiin, jossa myyntikojut olivat jo sulkeutuneet, ainoastaan baarit ja tavernat olivat vielä auki.

Viimeinen päivä Paroksella, ja senkin vietimme Antiparoksella. Kävelimme satamaan ehtiäksemme 10.15 lauttaan, joka oli kuitenkin peruutettu kovan tuulen takia. Meidät neuvottiin bussiasemalle. Linja-autolla Antiparokselle? No ei sentään, bussi vei meidät Pountaan josta lautta ylitti kapean salmen. Sinne, jos haluaa viettää lepolomaa ilman pakollisia nähtävyyksiä tai kummempia aktiviteetteja! Pari uimarantaa, majoitusta yllin kyllin, tavernoja, kahviloita ja matkamuistomyymälöitä. Melko turistisen kuvan saimme Antiparoksesta. Palasimme samaa reittiä takaisin Parikiaan ja menimme lounaalle vanhakaupunkiin.

Olimme sopineet Miken kanssa, että tyhjennämme huoneen kahdeksaksi. Jätimme rinkat huoneen ulkopuolelle ja kävimme syömässä Efesos Tavernassa. Haimme rinkat ja odottelimme satamassa Blue Star Parosta, joka oli vähän myöhässä. Olimme maksaneet lisämaksun nojatuolipaikoista, ilmankin olisi lepopaikka löytynyt sillä tilaa oli runsaasti. Harmi vain, että koko yönä TV ei hiljentynyt eivätkä valot himmenneet. Hannu yritti nukkua lattialla rinkka päänalusenaan, minä työnsin korvatulpat aivoihin asti ja retkotin mitenkuten tuolissani. Eipä tullut juuri nukuttua.

Häämatka Kreikan saaristoon 2005, Naxos

Aamulla kävelimme satamaan leipomon kautta, piiraat ja kaakaot saivat riittää aamiaiseksi. Express Skopelitis lähti matkaan kymmeneltä. Poikkesimme pienillä naapurisaarilla, Schinoussassa ja Irakliassa, joista varsinkin jälkimmäinen vaikutti laivasta katsoen varsin viehättävältä. Ehkä ehdimme joskus sinnekin? Totuttuamme pieniin saariin Naxos vaikutti todella suurelta, rantaviivaa riitti vaikka kuinka pitkään. Matka oli sen verran tyrskyinen, että kansipaikat laivan reunoilta tyhjenivät nopeasti, kun matkustajat hakivat katoksen alta suojaa pärskeiltä.

Saavuimme Naxokselle puolenpäivän jälkeen. Satamassa odotti ennennäkemättömän raadollinen huoneiden tarjonta. Tingimme hinnan 20 euroon ja lähdimme uuden emäntämme Angelan matkaan katsomaan Stratos Studiota. Ajoimme kaupungin ympäri (tiet ovat yksisuuntaisia), mutta Angela vakuutti matkaa rannalle ja keskustaan olevan jalkaisin vain muutama sata metriä. Vapaana oleva huone oli siisti ja sisälsi kaiken tarvittavan, mutta sijaitsi maan tasalla. ”Parveketta” ympäröi rakennustyömaa ja ylös kohoavat betonipalkit. Juu ei! Hyppäsin Angelan kyytiin ja taas kiersimme monen mutkan kautta viime vuonna rakennettuun Alsos Studioon. Kapusimme ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan kaksioon (sängyt kolmelle), jossa oli huoneistonlevyinen parveke, hinta 25€/yö.

Uusi on aina uutta, mutta tämä talo oli rakennettu ja sisustettu kaiken lisäksi hyvällä maulla. Ihana kylppäri! Parvekkeelta oli näköala isolle valkoiselle kirkolle, toisella puolella siinsi Georgios Beach. Talo on keskellä paikallisasutusta, rauhallisen pikkukujan varrella. Sillä aikaa kun huoneistomme siivottiin, Hannu etsi lähimarketin ja otimme parvekkeella istuen tervetulomaljat paikallista Kitron Naxosta, joka on todella makeaa, kuin sokerivettä. No, jotkuthan oikeasti pitävät likööreistä. Minun oli jatkettava sitä 7 Upilla ja jäillä, uh! Aurinko alkoi paistaa parvekkeellemme mutta tuuli oli viedä kaiken irtonaisen mennessään.

Puoli seitsemältä ison kirkon kellot kalkattivat ja havahduttivat meidät päiväunilta. Nälkä antoi jo oireita. Mieli teki vaihteeksi pizzaa ja pastaa, jäimme satamakadun varrella olevaan Il Girasoleen. Satamassa juhlittiin häitä, vähän harmitti kun emme jaksaneet mennä katsomaan. Palasimme mutkan kautta kämpille, joimme iltakahvit parvekkeella, jonne kuului musiikkia satamasta asti.

Toisella puolellani hurisi ilmastointi, toisella puolella kuorsasi Hannu, joka heräsi yöllä vatsavaivoihin. Olimme molemmat juoneet hanavettä eikä minulla ollut minkäänlaisia oireita. Eiköhän se ollut rasvaisen pizzan syytä.

Lähikirkkomme kellot alkoivat seitsemältä kutsua kansaa sunnuntaipalvelukseen. Kellot soivat vajaan tunnin välein, samoin kuin kaupungin muidenkin kirkkojen kellot. Kaiuttimista kuuluivat papin liturgia ja laulut. Leipomot olivat suljettuina, mutta marketit auki. Lähdin vuorostani aamiaisen hakuun. Lähimarketissamme oli hyvät valikoimat hedelmiä, juustoja ja juotavia. Leivän korvasin täysjyväkekseillä. Ostin Hannulle pullotettua vettä, oman vesipulloni täytin kadunkulmassa olevasta hanasta.

Kevyen aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan kaupunkia. Tuuli kovaa ja satamasta Apollon temppelille johtava kapea kannas huuhtoutui merivedellä, jätimme siellä käynnin toiseen kertaan. Kolusimme Kastron ja Burgosin kujat tarkkaan. Sieltä löytyy museoita, majoitusta, tavernoja, kahviloita ja kirkkoja. Linnoituksella järjestetään iltaisin konsertteja, tänään olisi tarjolla perinteistä kreikkalaista musiikkia.

Kyselimme satamakadun toimistosta lauttayhteyksiä. Keskiviikon lautta Kalymnokselle oli peruutettu, joten jätämme Lipsin väliin ja lähdemme pois Kykladeilta vasta perjantaina. Miten jaamme päivät Naxoksen ja Paroksen välillä, jää nähtäväksi. Söimme satamassa girospitat lounaaksi.

Kävelimme tietä pitkin Agios Georgios Beachin toiseen päähän, jossa surffaajat viihtyvät. Eipä meressä juuri muita ollutkaan, oli niin kova tuuli. Mekin päätimme jättää uimisen väliin ja palasimme mutkitellen siestan viettoon. Illalla osasimme suunnistaa suoraan kämpiltä Mike’s Bikes – vuokraamoon ja siitä syömään Sarris Tavernaan. Ei saisi lähteä nälkäisenä liikkeelle, innostuimme taas tilaamaan liikaa: chefin salaatti, valkosipulileivät, kermassa haudutettuja kanapaloja ja pastat molemmille. Iltaelämä ei taaskaan houkutellut, kävelimme hiljalleen kämpille. Tv:ssa oli meneillään HIM-ilta, tuttujen biisien soidessa lueskelimme ja kuuntelimme naapurin lasten myöhäistä mekastusta ulkona.

Heräsimme kahdeksalta, Hannu leipomoon ja minä kahvinkeittoon, mikä ei heti onnistunut, sillä Hannu oli vienyt mennessään avainkortin ja sitä tarvittiin virran saantiin. Kahvit juotuamme haimme 150cc skootterin päiväksi. Keskustasta pois selvittyämme suuntasimme pohjoiseen, kohti Apollonasta. Kerrankin alla oli kunnon skootteri joka kulki kuin juna isotkin ylämäet. Onnistuimme saamaan myös mukavat kypärät, jotka eivät vastatuulessa lentäneet niskaan samalla kun hihna hirttää kurkusta. Matkan varrella pidimme parit kuvauspaussit mm. juuri ennen Apollonasta kesken jäänyt kymmenmetrinen Kouroksen patsas.

Apollonasin rannassa joimme virvokkeet ja matka jatkui läpi vehreiden laaksojen ja pikkukylien, pitkin viileitä vuoristoteitä. Tiet olivat pääosin hyvässä kunnossa, mutta kylien läpi ajettaessa ne muuttuivat kapeiksi ja kuoppaisiksi. Ehkä tarkoituksella, jotta matkantekijät hidastaisivat vauhtiaan. Kävimme Monissa, Filotissa ja kahden tavernan (molemmat suljettuja) Damarionasissa. Ano Sangrissa alkoi olla jo epätoivoisen nälkäinen olo. Suljetun näköiseen Tzonnis Tavernaan meni myös skootterilla matkaava nuoripari, näkyivät saavan jotain syötävää joten sinne mekin suunnistimme kierrettyämme ensin pienen kylän kujaset. Erinomaisen lounaan jälkeen kävimme vilkaisemassa Kato Sangrin, joka oli pian nähty. Ennen Agia Anna Beachia kurvasimme vielä Agios Arsenioksen kylään.

Ja sinne sammui skootterimme! Heitin vitsinä että meiltä taisi bensa loppua. Vuokraaja oli aamulla vakuuttanut, että tankki on täynnä ja se pitää myös täytenä palauttaa. Mittari näytti edelleen täyttä tankkia, päivän aikana olimme ajaneet n. 70 km. Bensa-asemia oli matkan varrella ollut tiuhaan, tässä kylässä ei ainuttakaan. Ei auttanut muu kuin soittaa vuokraamoon ja pyytää apua. Saimme soittaa toisenkin kerran ja odottaa kaksi tuntia, ennen kuin apu bensakanisterin muodossa vihdoin saapui. Kello oli jo niin paljon että biitsit saivat jäädä. Ajoimme suoraan keskustaan, palautimme pyörän ja kävelimme kämpille suihkuun.

Tuntui, että olimme nähneet Naxosta tarpeeksi ja jätimme alakertaan Angelalle viestin, että poistumme huomenna puolenpäivän aikaan. Illan jo pimennyttyä lähdimme keskustaan. Ensimmäisestä vastaan tulevasta lipputoimistosta ostimme liput Parokselle menevään autolauttaan. Kun kyselimme jatkoyhteyksiä, kaveri olisi halunnut myydä meille nekin liput ja väitti vielä, että paikkoja on vain vähän jäljellä. Hannu meinasi hermostua kun päätin, että ostamme liput myöhemmin. Seuraavan toimiston myyjä kertoikin paikkoja olevan runsaasti, lisäksi saimme Kalymnos-Leros välille uuden aikaisemman yhteyden joka sopi meille mainiosti.

Kävelimme ylös Kastroon, mutta illan konsertti oli jo ehtinyt loppua. Pari armaan päissään olevaa kuulijaa enää valui alas rappuja (lipun hintaan sisältyi ilmainen juomatarjoilu). Meillä oli selvä suunnitelma viimeiselle Naxos-illalle; syömään tupla-annokset Sarris Tavernan ihanaa kermakanaa (”chicken fingers”). 

Kämpillä istuimme parvekkeella ja yritimme tuhota Kitron Naxosta veden ja jäiden kera, eihän sitä mukanakaan viitsi roudata. Tuuli oli tyyntynyt, ei myrskyä laseissa! Angelan mies Niko huuteli parvekkeemme alla ja sovimme, että hän vie meidät satamaan puoliltapäivin.

Aamupäivällä oli hyvää aikaa pakata, nauttia aamiainen parvekkeella ja tyhjentää jääkaappi. Niko tuli viemään meidät satamaan. Heidän tila-autonsa seisoo siellä ilmeisesti vakituisesti parkissa, saimme jättää rinkat auton tavaratilaan odotteluajaksi. Kävimme kuvaamassa Apollon temppelin. Paroksen lauttaa odotellessa istuimme sataman kahvilassa oluella muiden seistessä kiltisti lukkojen takana ”karsinassa”.

Häämatka Kreikan saaristoon 2005, Koufonissi

Johtuiko aikaisesta herätyksestä vai ulkoa kylältä ja satamasta kuuluvista äänistä, mutta nukuimme tosi huonosti. Lieneekö ollut joku paikallinen juhlapäivä vai onko keskiviikko Amorgoksella virallinen pikkulauantai? Kahden aikaan kuului vielä musiikkia ja nuorison mekastusta ylhäällä rinteessä olevaan majapaikkaamme asti. Blue Star Paros rantautui yöllä satamaan ja viimeistään sen ankkuriketjujen kolina olisi meidät herättänyt. Herätyskello soi 5.30 juuri, kun ajattelin vielä yrittää torkahtaa hetkeksi. Aamu oli pimeä, kapea kuunsirppi ylösalaisin kallellaan.

Saavuimme seitsemän jälkeen Pano Koufonissille, joka on kaksiosaisen saaren asuttu osa. Meidän lisäksemme laivasta jäi pois muutama matkaaja, poislähtijöitä oli runsaasti, lomakausi oli loppumassa. Koufonissi on lättänä saari, jonka päivässä kävelee päästä päähän. Tädit olivat taas yhtenä rintamana vastassa ja tarjosivat huonetta 30 eurolla. Tingimme hinnaksi 50€ kahdelta yöltä, asuimme taas kirkon vieressä. Teimme kylällä kävelykierroksen, jonka aikana näimme kolme uimarantaa. Oli säälittävää katsoa vuohia, joiden etu- ja takajalat oli köydellä sidottu yhteen. Ontuen ne etenivät pitkin kuivia laitumia. Lieneekö tarkoitus helpottaa vuohipaimenten työtä? Aamiainen oli jäänyt väliin ja jäimme leipomon terassille piiraille ja kahville. Siinä istuessamme nautimme kyläläisten keskinäisestä seurustelusta, vaikken minä heidän puheistaan mitään ymmärtänytkään. Koko joukon huomion herätti ohiajava terveyskeskuksen ambulanssi. Mitä on tapahtunut? Onko joku tuttava sairastunut? Kävelimme Finikas Beachille uimaan. Emme uskaltaneet polttaa nahkaa pitkään vaan palasimme kämpille siestan viettoon.

Parvekkeella oli yli +40 astetta. Ei siinä sietänyt olla, mutta pyykit kuivuivat yhdessä hujauksessa. Nälkä kurni suolissa ja lähdimme kotikatumme Big Bites – ravintolan varjoisalle terassille giroksille ja oluille. Otimme kirjat mukaan ja nautimme koko rahalla. Kerrankin meillä oli aikaa ja nimenomaan malttia istua paikoillaan ilman kiirettä.

Käymistämme pienistä saarista Koufonissi on yksi viehättävimmistä. Paikalliset eivät juuri englantia puhu, mutta kaikki tervehtivät ystävällisesti. Marketteja ja leipomoita on riittävästi, majapaikkoja ja tavernoja runsaasti, turismin silti lyömättä läpi. Rannoissa on valinnanvaraa ja tilaa löytyy kaikille, ainakin näin sesongin loppupuolella.

Illalla söimme kaupunginrannan lähellä olevassa Lefteris Tavernassa tzatzikia, punajuurisalaattia, musakaa ja uunilammasta. Isäntä halusi tarjota retsinamme. Teimme vielä iltakävelyn kylän ympäri. Mennessämme nukkumaan avoimesta ikkunasta kantautui läheisessä tavernassa soivaa mukavaa kreikkalaista musiikkia. Muuten olikin hiljaista.

Ei kiirettä mihinkään, ei suurempia suunnitelmia tälle päivälle. Hannu haki leipomosta sämpylät, marketista pieni pala juustoa, tomaatti ja itse sheikattavat frappet. Suunnistimme kohti Poria ja ”Yyterin hietikkoja”. Patikoimme pari kilometriä yli kuivien peltojen peittämän kukkulan ja laskeuduimme Pori Beachille, saaren hienoimmalle hiekkarannalle. Uituamme kävelimme paluumatkan pitkin rantaa myötäilevää polkua. Ohitimme muutamia mukavan näköisiä poukamia, joissa turkoosinvärinen meri hyväili rannan kiviä ja joitakin satunnaisia uimareita.

Palasimme marketin kautta kämpille suihkuun ja ansaituille oluille. Sandaalit kuivuivat parvekkeella, mutta me olimme saaneet hetkeksi auringosta tarpeeksemme. Otimme taas kirjat mukaan Big Biten terassille, tästähän on tulossa jo tapa! Kun illalla lähdimme kylille, emäntämme Popi istui pihallaan ja maksoimme samalla majoituksen. Hän kyseli olimmeko tyytyväisiä ja kehotti soittamaan ensi vuonna etukäteen, kun (?) olemme tulossa. Menimme syömään sataman lähellä olevaan Taverna Nikitourisiin. Paikka oli selvästi suosittu, täynnä kreikkalaisia ja italialaisia. Sekaan sopi vielä pari suomalaista reppureissaajaa. Pienet kalastusveneet lillivät kaupunginrannassa, tätä näkymää ei tulla vähään aikaan näkemään.

Häämatka Kreikan saaristoon 2005, Amorgos

Kihlaus on lupaus avioliitosta ja niin mekin vahvistimme liittomme elokuun lopussa 2005 Lohjan maistraatissa. Naistuomari lateli saman litanian kuin kaikille muillekin hääpareille. Vähän meitä huvitti puhe perheen perustamisesta, kun todistajien joukossa oli myös kaksi hiljattain syntynyttä lastenlastamme. Kotona kilautimme kuoharit pienen vierasjoukon kanssa, ennen kuin ajoimme Vantaalle. Kippistelimme Hannun isän kanssa ja lähdimme lentokentälle.

Kos, kissojen saari

Laskeuduimme vähän kahdeksan jälkeen Kosille. Ilta oli jo pimennyt, ilma oli hiostavan kuuma. Otimme taksin keskustan ulkopuolella sijaitsevaan Hotel Annetaan. Lähdimme kävelemään keskustaan ja haimme etukäteen varaamamme lauttaliput Amorgokselle Blue Star Ferriesin toimistosta. Jäimme syömään pieneen ukkokuppilaan. Iltaouzot joimme omalla parvekkeella ja menimme petiin puolenyön jälkeen.

Hotelliaamiaisen jälkeen pakkasimme rinkat ja lähdimme satamaan odottamaan autolauttaa. Varasimme paikat aurinkoiselta yläkannelta. Kolmen tunnin matkan aikana onnistuin polttamaan itseni lahjakkaasti huolimatta pohjarusketuksesta ja aamuisesta rasvauksesta.

Amorgos

Kun saavuimme Katapolaan, laivasta jäi pois vain muutama rinkkareissaaja, majoituksen tarjoajia sen sijaan oli vastassa parikymmentä. Pension Big Bluen tyttö ilmoitti huonehinnaksi 20–30€ varustuksesta riippuen. Lähdimme hänen mukaansa nousemaan rappuja ylös satamasta kirkolle päin. Saimme 100€/5 vrk huoneen omalla kylppärillä, keittomahdollisuudella ja patiolla, josta oli kaunis näköala alapuolella olevaan Katapolan lahteen. Käytössämme oli myös yhteinen, iso terassi.

Jätimme tavarat huoneeseen ja palasimme satamakadulle lounaalle ja ostoksille. Sen jälkeen kaipasimme jo suihkuun; iho oli tahmainen meri-ilmasta ja nokinen laivan kannella istumisesta. Nautimme patiolla metaxakahvit ja suunnittelimme Amorgos-päivien viettoa. Ihailimme pimenevässä illassa lahden ympärillä syttyviä valoja ja laskeuduimme rantakadulle. Kävelimme lahden ympäri, mutta palasimme ”omalle puolelle”. Haimme girospitat ja palasimme patiollemme istuskelemaan loppuillaksi.

Oli hienoa olla taas Kreikassa ja varsinkin näin mukavan tuntuisella saarella! Alhaalla kohisi meri ja ympärillä tuoksui jasmiini. Oli leppeän lämmintä ja tuuli oli tyyntynyt. Asuimme erittäin hiljaisessa paikassa, johtuen siitä, että pensionaattiin pääsee vain rappuja pitkin.

Hora

Aamulla kyselimme bussia Horaan. Se lähtisi vasta 1½ tunnin kuluttua ja päätimme kävellä noin kuuden kilometrin matkan. Tie oli silkkaa ylämäkeä, onneksi raikas tuuli virkisti vuoristossa. Aurinko oli jo korkealla, joten varjoisia paikkoja oli vähän. Saavuimme Horaan samaan aikaan bussin kanssa. Hora, Amorgoksen pääkaupunki on todella kaunis! Kapeita kujia, valkoisiksi kalkittuja taloja, kirkkoja, aukioita, pieniä tavernoja ja kahviloita. Siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta tarkoituksemme oli käydä myös Panagia Hozoviotissan luostarissa, joten patikkamatkamme jatkui. Pari kilometriä kuljettuamme saavuimme luostarin alapuolella olevalle parkkipaikalle. Luostari on rakennettu kallioseinämään, 300 metriä merenpinnan yläpuolelle. Aioin juuri vaihtaa vaatteet, kun Hannu luki portilta ääneen luostarin aukioloajat. Luostari oli juuri sulkeutunut, onneksi bussi Katapolaan oli hetken kuluttua lähdössä, joten säästyimme kävelymatkalta. Katapolaan saavuttuamme kävimme leipomossa ja marketissa. Veimme ostokset kämpille ja menimme uimaan. Pikkutirsojen jälkeen nautimme aperitiivit ulkona ja menimme Taverna Mouragioon. Tilasimme dolmadekset, paikallista juustoa, lammasta, miekkakalaa ja puolikkaan retsinan. LP:n kehuma taverna näytti kyllä olevan kovasti suosiossa, mutta ei ollut muita tavernoja kummempi. Dolmadekset olivat purkkitavaraa, juusto täysin mautonta eikä listalla olevia ruokia ollut montaakaan saatavilla.

Yöunta häiritsivät ulkona mouruavat kissat. Koska leipomosta sai tummaa leipää vasta kymmeneltä, emme pitäneet mitään kiirettä. Leipomoreissulla Hannu kyseli mopovuokria ja aamiaisen jälkeen kävimme vuokraamassa 80cc skootterin kahdeksi päiväksi. Päätimme olla ahnehtimatta liikaa kerralla ja lähdimme tutkimaan saaren länsiosia. Tankkasimme ja ajoimme suoraan Hozoviotissan luostarille. Vaihdoimme parkkipaikalla vaatteet ja kipusimme raput ylös. Matkan varrella eräs pariisilaisneito otti meistä viralliset ”hääkuvat”. Luostari sijaitsee ainutlaatuisessa paikassa, vuorenrinteessä johon ei näy kuin mereltä tai aivan sen alapuolelta. Kävimme luostarin kirkossa ihailemassa ikoneja. Kavuttuamme kapeita portaita ylimpään kerrokseen meille tarjottiin lukumia, yrttilikööriä (maistui piparitaikinalta) ja lasilliset vettä virkistykseksi.

Matkamme jatkui Vroutsiin. Olimme lukeneet lehdestä, että siellä vietettäisiin Johannes Kastajan päivää. Katapolassa kukaan ei tiennyt juhlasta yhtään mitään, eikä Vroutsissakaan ollut kuin pari siestan hiljentämää kujasta, joten jatkoimme Arkesinen kylään. Sielläkin vain tuuli suhisi hiljaisilla kyläteillä, löysimme sentään yhden auki olevan tavernan johon pysähdyimme oluelle. Ajoimme vielä hetken matkaa eteenpäin. Pikkukylien ihmiset tervehtivät ystävällisesti ja vilkuttivat iloisesti kun ajoimme ohi. Tie kapeni ja huononi, joten käännyimme takaisinpäin, alkoi olla jo nälkäkin. Olisi kannattanut jatkaa vielä pari kilometriä eteenpäin; sieltä olisi löytynyt laivanhylky, josta Hannu seuraavana päivänä kyseli mopovuokraamon pitäjältä.

Poikkesimme Agia Anna Beachille, jonka niemenkärkeen näkyy Hozoviotissa. Rannalla on filmattu elokuva ”The Big Blue”. Siitä jurrutimme ylös Horaan. Sokkeloisten kujien labyrintistä löytyi pieni, parin tädin pitämä taverna johon jäimme lounaalle.

Illalla menimme syömään Corner Tavernaan. Satamakadulla oli tuulista, joten tarjoilija veti muovista tehdyn seinämän tuulensuojaksi. Lakkipäinen isäntä kehui mustekalaansa, eikä turhaan kehunutkaan. Majoneesilla vuoratut chefin- ja tonnikalasalaatit eivät nekään olleet hullumpia.

Seuraavana aamuna pakkasimme kameran ja uimakamppeet reppuun ja suuntasimme skootterin kohti Egialia. Ylhäällä vuoristossa liikennemerkit varoittelivat sumusta, meidän ajopäivämme sattuivat olemaan kirkkaita ja lähes pilvettömiä. Kävimme vilkaisemassa Pavlos Beachin, joka ylhäältä katsoen näytti houkuttelevalta hiekkasärkältä. Tosiasiassa se on pikkukiviranta, jolle tehdään myös veneretkiä Katapolasta. Jalkauduimme Potamoksen kylän alapuolella. Itse kylään nousimme rappuja pitkin. Potamos on paikallisten asuttama pieni viehättävä kylä. Seuraavaksi parkkeerasimme Langadaan. Tässäkin sokkeloisessa kylässä kuljetaan rappuja pitkin. Kolmas samanmoinen kaunis vuoristokylä on Tholaria, jonka kirkon kupeesta löytyy useita tavernoja, kahviloita ja majapaikkoja.

Säästimme lounastauon Egialiin. Ennen matkaa olimme harkinneet jakaa Amorgoksen päivät Katapolan ja Egialin välillä, kun emme oikein osanneet etukäteen päättää kumpaan asettuisimme. Päädyimme kuitenkin Katapolaan parempien lauttayhteyksien takia. Nyt olimme tyytyväisiä valintaamme, sillä Egiali taitaa olla enemmänkin nuorison suosiossa camping-alueen ja hienon hiekkarannan ansiosta. Meille sopii rauhallisempi, paikallisten asuttama Katapola. Kävelimme rantapromenadin ja päätimme jättää uimisen kotikylään. Ajoimme takaisin Katapolaan, palautimme skootterin ja pulahdimme mereen. Vesi oli märkää mutta lämmintä, eipä juuri virkistänyt. Patiolla kahvitellessamme mietin, että aivan taatusti tulen ikävöimään tätäkin saarta, tätäkin maisemaa.

Viimeisenä Amorgos-päivänä patikoimme ohi kotikirkkomme kohti yläpuolellamme siintävää antiikin kaupunkia Minoaa. Otimme huipulla valokuvia ja laskettelimme alas ohi oliivi- ja viinitarhojen Katapolan lahden toiselle puolelle. Tutkimme kylän kujat ja kävimme hautausmaalla. Vatsanahkani oli vesikelloilla tulomatkan palamisen jäljiltä, joten jätimme uimisen väliin tältä päivältä ja nousimme kämpille suihkuun ja lounaalle.

Maksoimme majoituksen ja otimme viimeiset terassikuvat. Saimme ostettua lauttaliput Koufonissille. Samalla varmistimme jatkoyhteyden Koufonissilta Naxokselle. Ihmeellistä, jo kolmas aikataulu joka pitää kutinsa! Auringon laskiessa istuimme syömään Taverna Akriin. Pimeässä illassa palasimme viimeistä kertaa pensionaattiimme. Ilma oli niin kosteanlämmin (suolamme kasaantui purkkiin, eikä tullut ulos ennen kuin seuraavalla saarella), että päätimme jättää pakkaamisen aamuun, vaikka lautta lähteekin jo puoli seitsemältä. Mieli oli haikea, silti täynnä odotusta. Aamulla, puolen tunnin lauttamatkan jälkeen, meitä odottaa taas uusi saari ja uusi majapaikka.